Elämyspedagogiikassa on tiettyjä metodisia, oppimisprosessiin liittyviä periaatteita. Lähtökohtana tulee olla toimintaorientoitunut ja sosiaalinen oppiminen. Vaatimusten tulee olla osanottajan kannalta vaikeita mutta ei ylivoimaisia saavuttaa, jotta oppija joutuu löytämään itsestään uusia voimavaroja. Kokemusten tulee olla kokonaisvaltaisia, eli niiden tulee kattaa kognitiiviset, emotionaaliset ja toiminnallisuuden tasot.
Ryhmäsidonnaisuuden ja ryhmävastuun kehittymisen tulee olla mahdollisimman vapaata. Tilanteiden tulee olla todellisia ja konkreettisia, vakavasti otettavia. Toimintojen tulee olla monipuolisia: liikunnallisia, musikaalis-luovia, organisatorisia ja sosiaalisia. [1] [2]
Elämyspedagogiikan metodologian ydinkäsityksiin kuuluu, että ihmisluonteen syvyys ja voima pohjautuu ihmisen henkisiin voimavaroihin, sillä ihmiset paljastavat itsensä vasta joutuessaan normaalista elämäntilanteestaan poikkeaviin olosuhteisiin, joista selviytyäkseen he joutuvat turvautumaan henkisiin resursseihinsa. Ihminen siis joutuu uudessa tilanteessa ja ympäristössä löytämään ja oppimaan itsestään uusia puolia, voimavaroja ja vahvuuksia.[3]
Elämyspedagogiikassa hyödynnetään juuri tätä ajatusta. Seikkailullisten elementtien avulla pyritään saamaan ihmisissä aikaan positiivisia muutoksia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toiminnallisuus on vain menetelmä toimintaa järjestävän tahon tavoitteiden saavuttamiseksi. Elämyspedagogiikkaa on toteutettu historian saatossa useilla eri tavoilla. Käytännön toteutuksissa Telemäki (1998) erottaa kolme eri mallia:
Näiden kolmen mallin lisäksi Heli Clarke (1998) erottaa kaksi muutakin mallia:
Toteuttavan tahon lähtökohdat ja tavoitteet vaikuttavat siihen, mitä näistä viidestä mallista käytetään. Elämyspedagogiikan ja seikkailukasvatuksen kentällä on useita toimijoita, joilla on erilaisia lähtökohtia, tavoitteita ja tätä kautta myös erilaisia toiminnallisia ohjelmia. Erilaisten käytännön toteutuksen mallien lisäksi elämyspedagogiset ohjelmat on usein jaettu neljään tyyppiin niiden tavoitteiden mukaan:Vapaa-aika ja virkistys, jolloin painopisteenä ovat affektiiviset tavoitteet: ihmisen tunteisiin vaikuttaminen,Kasvatukselliset ohjelmat, joiden tavoitteissa painottuu kognitiivisuus: vaikutus ihmisten ajatteluun,Opetukselliset ohjelmat, joiden avulla yritetään muuttaa ihmisten käyttäytymistä jaTerapeuttiset ohjelmat, pyritään parantamaan ihmisten huonoiksi koettuja tapoja.[7]
Arto Nyman
Kirjallisuutta
Lähteet
[1] Karppinen 1998, 24 – 25
[2] Telemäki 1998, 55
[3] Telemäki 1998, 54
[4] Clarke 1998, 67 – 68
[5] Telemäki 1998, 54 – 55
[6] Clarke 1998, 66
[7] Telemäki 1998, 54
Camera obscura -toiminnan koordinointi ja tilaukset
Opettaja- ja ohjaajatapaamiset
Pedagoginen kehittäminen ja opettajatapaamiset
Camera obscura -tekniikan rakentaminen
Camera obscura -toiminta on Suomen YMCA:n liiton ja sen paikallisten yhteistyötahojen toimintaa.
Toiminnan tarkoituksena on edistää lasten ja nuorten mielenterveyttä ja ehkäistä päihdehaittoja.
Toiminnan rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoilla.