Kokemuksellisen oppimisen prosessimalli jakaa oppimisen prosessin viiteen osaan[1]:

Kokemus on oppimisen perusta ja kannustin. Oppimista voi tapahtua ainoastaan, jos oppija on kokemukselle alttiina, vähänkin riittää. Oppiminen on aina yhteydessä aiemmin opittuun. Kokemus ei välttämättä johda oppimiseen, vaan tarvitaan myös aktiivista osallistumista ja kokemuksen kanssa työskentelyä. Tässä hyödynnetään reflektiota. Reflektiossa palautetaan koettu mieleen, pohditaan ja tulkitaan kokemuksen aiheuttamia tunteita ja ajatuksia jonka jälkeen jäsennetään kokemus opiksi uudelleen arvioimalla sen merkitystä.[2]

Oppijat rakentavat aktiivisesti kokemuksiaan. Jokaisella on oma käsityksensä tapahtumista. Viimekädessä ainoastaan vain henkilö itse voi antaa merkityksen kokemalleen, sillä hän peilaa kokemustaan aina aiemmin kokemaansa.[3]

Oppiminen on kokonaisvaltainen prosessi. Se ei rajoitu aikaan tai paikkaan eikä johonkin tiettyyn persoonallisuuden osa-alueeseen vaan toteutuu eri osa-alueiden yhteistyönä. Kaikki oppiminen koostuu tunteista ja emootiosta, älyllisyydestä ja aivotoiminnasta sekä toiminnasta ja tekemisestä. Kokonaisvaltaisuus edellyttää kaikkien osa-alueiden huomioimista.[4]

Oppiminen on sosiaalisesti ja kulttuurisesti konstruoitua. Oppijat rakentavat omia kokemuksiaan ja tekevät niin jonkinlaisten kulttuuristen arvojen ja sosiaalisen tilanteen kontekstissa. Tämä tarkoittaa sitä, että samankaltaisen kokemuksen saattaa ymmärtää eri tavalla, sillä kulttuuriset lähtökohdat ja sosiaalinen tilanne vaikuttaa kokemuksen tulkintaan.[5]

Oppiminen on sosiaalisemotionaalinen tapahtuma. Oppimiseen vaikuttaa se sosioemotionaalinen konteksti, jossa se tapahtuu. Tunteiden huomioiminen onkin avaintekijä oppimisessa. Yksi voimakkaimmista tekijöistä oppimisessa kokemuksen välityksellä on itseluottamus ja minäkäsitys. Ilman sitoutumista ja uskoa itseensä oppijan suoritus jää vaillinaiseksi, jolloin oppiminen ei ole yhtä tehokasta.[6]

Arto Nyman 2011

Kirjallisuutta

• Aalto, Mikko 2009. Ryppäästä Ryhmäksi. Ryttylä: My Generation.
• Lehtonen, Timo 1997. Elämän seikkailu: näkökulmia elämyksellisen ja kokemuksellisen oppimisen. Jyväskylä: Atena.
• Salakari, Hannu 2009. Toiminta ja oppiminen: koulutuksen kehittämisen tulevaisuuden suuntaviivoja ja menetelmiä: Ylöjärvi: Eduskills Consulting.
• Toiskallio, Jarmo; Roisko, Hilkka & Trapp, Heli 1994. Tekemällä oppii – toiminta. Turku: Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus.

Lähteet

[1] Karppinen 2010, 120 – 121

[2] Karppinen 2010, 121

[3] Karppinen 2010, 122

[4] Karppinen 2010, 122

[5] Karppinen 2010, 122

[6] Karppinen 2010, 122 - 123