Virtuaaliteknologioiden (VR/AR/MR ks. aiemmat kirjoitukset) yleistyessä pääsemme vihdoin ruudun taakse, tai oikeammin ruutuun sisälle, itse. Käyttöliittymä ei olekaan enää litteä ruutu vaan uusi moniulotteinen kokemus. Kuinka vaikeaa tämä onkaan vaikkapa käyttöliittymäsuunnittelijoille. He ovat aina toteuttaneet itseään kaksiulotteisesti, nyt vaaditaankin villeimpien mielikuvitusten ylittävää ajattelua; asiat ja esineet voivat olla miten ja missä tahansa, limittäin ja lomittain. Ja lisäksi ne sekoittuvat luontevasti(?) ei-digitaaliseen ympäristöön.

Voi hyvin olla, että vaatii ainakin yhden sukupolven ihmisiä ennen kuin järjestelmien käytettävyys ja käyttäjät ovat saavuttaneet tason, jossa MR-työskentely on luontevaa eikä oikeaa kahvikuppia tule vahingossa kaataneeksi, kun oli tarkoitus pyyhkäistä pöydälle piirretyn luonnoksen elementtiä pois tieltä.

Yhtä luonteva kuin älypuhelin

Itse odotan malttamattomana aikaa, jolloin tuo yllä mainitsemani, eli lisätty todellisuus tulee luontevaksi osaksi päivittäistä työtä ja vapaa-aikaa. Varsinkin, jos on enemmän ryhmässä tekijä kuin yksinäinen puurtaja, niin mikäpä onkaan sen mukavampaa kuin ottaa kollegoita mukaan virtuaalimaailmaan ideoimaan. Niin, tosiaan, ideointipalaveritkin nousevat täysin uudelle tasolle, kun taivaskaan ei ole enää rajana.

Lisätyn todellisuuden lasit kehittyvät todella nopeaa vauhtia kevyiksi ja aina mukana ja/tai päässä oleviksi. Tällöin pääsemme hyödyntämään myös esim. sijainnin mukaan muuttuvasta sisällöstä.

AR-lasit tulevat mitä todennäköisimmin olemaan meille yhtä luonteva kehon jatke kuin mitä kännykkä tänä päivänä on. Kokemukset tulevat vain olemaan todella paljon vaikuttavampia, kun sukellamme itse bittien sekaan, emmekä vain katsele niitä ruudun takaa kuin ikkunaprinsessaa aikanaan.

Kim Härkönen
Virtuaaliasiantuntija, Suomen NMKY:n liitto

Päivitetty 23.11.2018