Haastateltuani lukuisia opettajia, rehtoreita ja oppilaita niin ala- ja yläkoulujen, sekä ammattikorkeakoulujen puolelta, olen aika vahvasti sitä mieltä, että koko digitalisaatio terminä pitäisi hyllyttää. Historiasta (vaikka omista powerpoint-tiedostojen armeijasta) näkee, että jokaisella ajalla on oma, kehityksen kärkeä edustava termi. 90-luvulla se oli monenkeskeinen, sitten tuli interaktiivinen, tätä seurasi kollaboraatio, ja niin edespäin. Huvittavaa sinänsä, että tavallaan kaikissa on kyse yhdestä ja samasta asiasta; ihmisten ja ryhmien keskenäisestä viestinnästä.

Nyt tuo digitalisaatio näkyy erään koulun rehtorille mahtavana syynä ja perusteluna hankkia kouluun kilokaupalla uusinta elektroniikkaa, ”Emmätiiä miten tän (hyvinmielenkiintoinenuusintateknologiaa oleva laitekokonaisuus) saa leivottua opetukseen, mutta mä pystyin sen tänne hankkimään koska digitalisaatio.”Toisaalla liikunnanopettaja tuskailee, kun luokka huijaa valokuvasuunnistuksessa ja jakaa tuntia varten perustetussa Whatsapp-ryhmässä jokaisen rastin sisältämän tehtävän keskenään siten, että kunkin parin täytyy käydä fyysisesti vain yhdellä rastilla. Kun kysyin että eikö tämä nyt nimenomaan ole papukaijamerkin paikka, lapset osaavat sulavasti hyödyntää ja soveltaa teknologiaa, (tätähän se uusi Opsi kirkuu jokaisella piirakkamallin sektorillaan) oli vastauksena: ”Ei… todellakaan. Tämä on liikuntatunti eikä mikään nörttien tähdittämä epäliikuntatunti”.

Tämä on liikuntatunti eikä mikään nörttien tähdittämä epäliikuntatunti Jo henkilökohtaisenkin turvallisuuteni vuoksi en kerro missä päin 100-vuotiasta Isänmaatamme moisen vastauksen sain, mutta uskon sen valitettavasti henkivän vahvasti osan ihmisistä tuntoja tietotekniikkaa kohtaan. Jälkeenpäin mietin, että olisi pitänyt kertoa silloin juuri julkaistusta Pokémon Go:sta ja siitä, että puhelimen kautta voi lapsia ja nuoria motivoida huikeisiin liikuntasuorituksiin. Alakouluikäisten lasten isänä minä olen omin silmin nähnyt, kuinka sohvalta singahdetaan jos-ties-minkä-sauruksen perään ”gymille” taistelemaan – parin kilometrin päähän. Pienellä googlaamisella jokainen liikkamaikka voisi saada oman ryhmänsä innostumaan, pahimmillaan pyytämällä muutaman muun aineen opettajaa mukaan tuntisuunnitteluun voisi järjestää liikunta-maantieto-biologia -oppitunnin aika helpolla. Englantihan nykyään tulee jo jokaiseen oppiaineeseen, kiitos digitalisaation ylivoimaisesti parhaiden hyödyntäjien, lasten, kautta.

Lapsien kanssa jutellessa käy ihanan kirkkaasti ilmi, että digitalisaatio-termin kanssa koohkaaminen ei kosketa heitä. He eivät tee digiloikkaa. Lapset käyttävät aina tilanteeseen parhaiten sopivaa välinettä, on se sitten kännykkä, polkupyörä tai pyyhekumi. Eläköön Suomen nuoriso!

Kim Härkönen
Virtuaalisuusasiantuntija, Suomen NMKY:n liitto

Luotu 2.12.2017